perjantai 20. syyskuuta 2013

Pari kirjanmerkkiä

Vaikka kortit ovatkin ihania ja niitä tulee tehtyä eniten, niin korttien ohella teen myös jonkun verran kirjanmerkkejä. Tässä pari jo vähän vanhempaa esimerkkiä, joista olen kuitenkin itse tykännyt kovasti.


Musta kirjanmerkki tuli tehtyä Halloween mielessä. Kartongin ympäri on kierretty kuitukangasta seitiksi ja lisänä on erivärisistä silppupapereista kuviolävistäjällä leikeltyjä vaahteranlehtiä. Kirjanmerkin saajalle tuo toi Halloweenin sijaan mieleen syksyn ja ensimmäiset pakkasaamut, mutta koska sai itse tuon muutamasta vaihtoehdosta valita, niin ehkäpä Halloween-henkisempi olisi jäänyt valitsematta. Eli vaikkei muut ehkä aina näe työtä samalla tavalla kuin mitä itse, niin se ei todellakaan tarkoita, että työ ei olisi onnistunut - ehkä jopa päin vastoin. Kuvakulma on hieman hassu, kun on otettu aavistuksen sivusta, mutta valitettavasti tästä ei parempaa kuvaa ole saatavilla. Kirjanmerkki on siis kaksiosainen.

Vihreä kirjanmerkki on todella simppeli. Vihreään helmiäiskartonkiin on liimattu irtokirjamista teksti "My Book" ja lisäksi liimattu pieniä ääriviivakukkasia ja perhosia. Simppeliydessään tämä on yksi kaikkien aikojen suosikeistani.

2 kommenttia:

  1. Kirjanmerkit on suosikkejani, ne on hauskoja ja erilaisia ja niitä voisi olla lisääkin (vinkki), kun on niin monta kirjaa yhtäaikaa työnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanmerkkejä on tulossa lähiaikoina lisää tänne blogiin, joten kannattaa tulla myöhemmin tällä viikolla katsomaan. Ja joku niistä voi päätyä Eija sinunkin kirjojen väliin, kun nähdään seuraavan kerran. ;)

      Poista

Ihanaa, jos jätät jäljen käynnistäsi kommentin muodossa! Muistathan kuitenkin hyvät käytöstavat kommentoinnissakin, epäasialliset viestit poistetaan.

Thank You for leaving a comment when visiting. However, please remember good manners also when commenting, inappropriate comments will be removed.