lauantai 29. marraskuuta 2014

Kukkaenergiaa keskelle loppuvuoden pimeyttä

Ostin Kädentaitomessuilta Elisabeth Bellin Ready to Colour Art Book -lehtiön, jossa on 6 eri kuva-aihetta painettuna paksulle kartongille odottamaan väritystä. Näin joulun alla "Spring Flowers" -nimisen lehtiön kuva-aiheet eivät ole ehkä niitä tyypillisimpiä kortteihin päätyviä kuvia, mutta yksi suloinen Elisabeth Bellin tyttönen oli pakko päästä värittämään korttiin asti. Onneksi sattui kohdalle vielä pari haastetta, joista pystyi hyvin ammentamaan inspiraatiota...


Kuva on siis Elisabeth Bellin ja väritetty ProMarkereilla. Rannekoruun ja kaulassa olevaan sydämeen lisäsin lisäksi vähän Sticklesiä. Kuviopaperi on Lidlin lehtiöstä ja siinä oli vähän kimalletta jo valmiina. Kehystämiseen käytin keltaista ja vihreää kartonkia. Lisukkeena ProMarkereilla värjättyjä paperikukkia, Marianne Designsin joulutähtistanssilla leikattuja lehtiä kukkien alla sekä vesihelmiblingejä. Lisäsin kukkien terälehtiin myös vähän Sticklesiä, mutta näkyy valitettavan huonosti kuvassa.

Osallistun kortillani seuraaviin haasteisiin:
Get Creative Challenges #2 "Anything goes / Optional Twist Use Glitter"
Passion for ProMarkers week 275 "Blooming marvellous"
Sister Act Card Challenge #85 "Anything goes"

I recently bought Elisabeth Bell's Ready to Colour Art Book and although images in the "Spring flowers" booklet may not quite fit the Christmas season, I just had to make a card with one of the cuties printed on this book. Luckily there were couple of challenges I could pick some inspiration from and I decided to bring some flower power energy in the middle of this season when it's pretty much dark around the day and night (well, we do have few hours of daylight, but like today with the clouds and rain it doesn't really help...).

So the image by Elisabeth Bell is coloured with ProMarkers and I added some Stickles to her wristband. The DP is from a stack from Lidl and it had some glitter already in it. I used some yellow and green cardstocks for layering and added some paper flowers coloured with ProMarkers. I cut some leaves with Marianne Design's poinsettia die set and placed them under the flowers. In addition some water drop blings and Stickles also in the flowers.
 
I participate in the following challenges:
Get Creative Challenges #2 "Anything goes / Optional Twist Use Glitter"
Passion for ProMarkers week 275 "Blooming marvellous"
Sister Act Card Challenge #85 "Anything goes"

torstai 27. marraskuuta 2014

Mosaiikkitöitä

Sorry, this time post only in Finnish. I did some mosaic work at handicraft school.

Edellisestä kässäkoulupostauksesta on ikuisuus, vaikka syyslukukausi on kohta jo pulkassa... Tässä vähän alkusyksyn tuotoksia ja kertomusta - tehtiin siis kässäkoulussa mosaiikkitöitä. Valitettavasti innostuin hommasta niin, että unohdin täysin ottaa vaihekuvia töistä, mutta ainakin valmiista töistä saatte nyt kuvat näytille. :)

Työ alkoi pohjatöillä, sillä huokoiset materiaalit, kuten käsittelemätön saviruukku täytyi ensin pohjustaa liimaseoksella, jonka kuivuttua alkoi itse mosaiikin kiinnitys mosaiikkilaastilla. Käsitellyt pinnat (esim. lakattu puu tarjoilualustassa) piti vastaavasti hioa ensin hiekkapaperilla niin, että pinnan sai hieman rikki, jotta laasti tarttui paremmin. Mosaiikissa oli valinnan varaa valmiista mosaiikkipaloista sirpalemosaiikkiin, johon kävi melkein mikä vain kaakeleista kahvikuppeihin. Itse päädyin käyttämään valmiita mosaiikkipaloja, joita tarjoilualustassa käytin ihan kokonaisina ja kukkaruukussa leikkasin joitain paloja leikkureilla pienemmiksi.

Kukkaruukun työstäminen oli melkoisen haastavaa ruukun mallin ja koon takia. Ruukkua oli vaikea saada hyvään asentoon kuvion suunnittelemiseksi ja palojen kiinnittämiseksi. Myös alaspäin kapeneva muoto yhdistettynä kuitenkin vähän isompiin mosaiikkipaloihin toi haasteita kuvion saamiseksi mieluisaksi. Jälkikäteen mietittynä olisin luultavasti saanut ruukusta paremman, jos olisin tehnyt sen sirpalemosaiikista, jolloin ei olisi tullut haasteita mosaiikkipalojen ja saumojen suoruuden suhteen.


Toisena työnä päällystin mosaiikilla Ikeasta ostamani puisen, pyörivän tarjoilualustan. Löysin valmiin lajitelman sinisävyisiä mosaiikkipaloja, joista suunnittelin liukuvan päällysteen alustalle. Ison tasaisen pinnan työstäminen oli huomattavasti helpompaa kuin kukkaruukun, vaikka tässäkin pyöreä muoto asetti omat haasteensa. Vahingosta viisastuneena hylkäsin suorat saumat heti alusta alkaen ja yritin asetella paloja vähän sikinsokin. Päätin myös hyväksyä sen, että saumaa saa jäädä näkyviin paikoitellen vähän enemmän, joten olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Tässä vaiheessa oli jo tullut vähän myös näppituntumaa siihen, että miten paljon kaakelilaastia on hyvä määrä mosaiikkipalojen kiinnittämiseen, joten palojen kiinnitys sujui myös suht ripeästi.


Kun mosaiikki oli kuivunut kunnolla muutamia päiviä (meillä käytännössä viikon verran), niin saumasimme työt. Sekoitimme sauma-aineen itse jauheesta ja vedestä. Kun seos oli riittävän sakeaa (pysyi ylösalaisin käännetyssä sekoitusastiassa), niin sen annettiin seistä noin 10 minuuttia ennen saumaamista. Työstöaikaa sauma-aineella oli noin 20 minuuttia, mikä ainakin minun töissäni riitti oikein hyvin. Saumauksessa piti olla tarkkana, että sauma-aineen sai levitettyä mahdollisimman tiiviisti ja tasaisesti niin, ettei sauman sisään jäänyt ilmaa, joka sauman kuivuessa olisi tehnyt saumaan reiän. Sauma-aine levitettiin pienellä kumisella lastalla, jolla aineen sai hyvin painettua saumoihin. Vaikka olin mosaiikin saumaamisessa aloittelija, niin yllättävän siistit saumat sain kuitenkin tehtyä eikä kuivumisen jälkeenkään ollut mitään pahoja yllätyksiä töissä. Sauma-aineen annettiin kuivua sen verran, että mosaiikkipalojen pinnalle alkoi kuivua "huntu" eli sauman pinta alkoi vähän kuivahtaa. Sen jälkeen ylimääräinen sauma-aine pyyhittiin kostealla sienellä pois työn pinnalta. Pyyhkiessä tehtiin aina vain yksi veto sienen kulloisellakin pinnalla ja sen jälkeen käännettiin sienestä puhdas pinta, jottei työ sotkeutunut vain pahemmin.  Kun enimmät sauma-aineet oli saatu mosaiikin pinnalta pois, jätettiin työ kuivumaan muutamaksi päiväksi. Lopullisesti työn sai putsattua kangasrätillä sauman kuivuttua ja muutamia pieniin epätasaisuuksiin tarttuneita kohtia lukuunottamatta sauma-aine lähti todella hyvin irti mosaiikin pinnasta kuivumisen jälkeen.

Tykkäsin mosaiikkitöistä todella paljon ja näitä olisi helppoa kyllä tehdä ihan kotioloissakin. Meinasinkin jo kädentaitomessuilla haksahtaa ostamaan mosaiikkipaloja ja leikkurit, mutta lopulta järki (tai rahapussi) voitti ja jätin vielä toistaiseksi tarvikkeet hommaamatta. Haaveilen kyllä, että päällystäisin rautaisen puutarhapöydän mosaiikilla joku päivä - ei puutu kuin puutarha ja se pöytä. :)

tiistai 25. marraskuuta 2014

Kylmää kyytiä

Tämän joulun ensimmäinen suklaalevykortti syntyi tänään sinisissä väreissä.

I made first chocolate card for this Christmas in different shades of blue.
Tein kortin turkoosiin menevästä vaaleansinisestä kartongista, jonka päällystin DCWV:n kuviopaperilla. Tekstin embossasin askartelulehden kylkiäisenä saamallani kohokuviointitaskulla ja kehystin tummansinisellä kartongilla, jota käytin muutenkin kuviopaperin kehystykseen. Mustetin kohokuvioidun tekstin vielä kevyesti sinisellä musteella, että se erottuu paremmin. Suklaalevykortin kiinnityksessä käytin leipurinnyöriä ja koristeiksi laitoin erilaisia lävistäjällä leikattuja lumihiutaleita, joita kasasin kahteen tai kolmeen kerrokseen päällekkäin saadakseni erilaisia komboja.

I used some turquoise-light blue cardstock for the cardbase and covered it with DP by DCWV. I've got the Merry Christmas embossing folder as a freebie with some craft magazine and I used some blue ink to highlight the text. DP is layered with dark blue cardstock. I used some bakers twine for closing the card and added various punched snowflakes in blue and white as embellishments.

Digikuva on The East Windin "Lucy Loo Tartan Longstocking", jonka väritin ProMarkereilla. Kasvoihin tein vähän nenän varjostuksia ja poskia myös puuväreillä. Kuvan reunat ressasin kevyesti saksilla ja Distress Inkin sävyllä "Iced Spruce" ja kuviopaperilla ja kartongilla kerrostuksen jälkeen lisäsin vielä reilusti Sticklesiä "Frosted Lace".  Lucy päätyi lumituiskuun, joten Sticklesiä on ympäri kuvaa.

The image is "Lucy Loo Tartan Longstocking" by The East Wind and I coloured her mainly with ProMarkers, but added some shades to her face with pencils. I distressed the edges of the image with scissors and Distress Ink "Iced Spruce". I layered the image with DP and cardstock and then I applied Stickles "Frosted Lace" all over the image. I decided that Lucy has ended up in the middle of some snow fall, so Stickless everywhere created the right effect.

Tässä vielä kortin sisus, kaapista sattui sopivasti löytymään avaamaton Fazerin sininen, joten korttiin löytyi heti täytettäkin. :) Tein kanteen paikan tervehdykselle ja reunustin kirjoitusalueen Sticklesillä. Taskun kanteen laitoin myös muutaman lumihiutaleen koristeeksi.

And here is the inside of the card. Luckily I happened to have an unopened Fazer chocolate bar, so I managed to take a photo of the card with some real chocolate inside. :) I made a space for the greeting on the inside cover and added some Stickless there as well. In the pocket's cover I added again some punched snowflakes as embellies.

Osallistun kortillani seuraaviin haasteisiin / I participate in the following challenges:
Come and Get It Challenges "Winter"
The East Wind #19 "Baby It's Cold Outside!"

maanantai 24. marraskuuta 2014

Elegantti syntymäpäiväkortti

Tämän kortin innoittajana toimi kortin vastaanottaja sekä Passion for ProMarkers -haasteen aihe "Entertain us!", jossa toivotaan työtä esimerkiksi elokuvan inspiroimana. Minä päätin inspiroitua elokuvasta "Kultahattu - The Great Gatsby".


Leimakuva on joskus askartelulehden kylkiäisinä saatu ja väritin sen ProMarkereilla. Lisäksi tein vähän korostuksia kultaisella glittergeelikynällä, joka tosin kuvassa näyttää vain keltaiselta... Tekstileima on Papermanian Nostalgia Pastimes -leimasinsetistä. Ressasin kuvan ja tekstin reunoja kevyesti saksilla ja mustetin Distress Inkin sävyllä "Tea dye". Kuviopaperi on ihana Michele R Designsin digipaperi. Kerrostin kaiken mustalla kartongilla, josta stanssasin myös pätkän filminauhaa koristeeksi. Lisukkeena kultaista nauhaa sekä pari blingiä.

Tässä pikkuvilaus myös kortin sisäpuolelle, jonka koristelin tismalleen samaan tyyliin kuin kannenkin, mutta kuvan paikalle jätin tyhjää tilaa tervehdykselle. Tekstin paikalla sisällä on synttärivuodet.

Osallistun kortillani seuraaviin haasteisiin:
Passion for ProMarkers week 274 "Entertain us!"
Papertake Weekly Challenge "Sooooooo girlie"
Penny Black and More November challenge "Anything goes" 
The ABC Challenge "X is for Xtra special" (sekä vastaanottaja että hänen syntymäpäivänsä - pyöreitä vuosia - on erityinen)

This card was inspired by both the recipient and Passion for ProMarkers challenge where the theme is "Entertain us!" and I decided to be inspired by the movie "The Great Gatsby". The stamp is a freebie I've got with some magazine and I coloured it with ProMarkers. I also used some golden glitter gel pen for some details, but in the photo that looks unfortunately just yellow... The text stamp is from Nostalgia Pastimes stamp set by Papermania. I distressed the edges of the image and text with scissors and Distress Ink "Tea Dye". The DP is gorgeous digi paper by Michele R Designs and I used black cardstock for matting. The film strip is cut with Sizzix/Tim Holtz die from the same black cardstock. In addition some golden ribbon and couple of blings.

From the other photo you can see a small part of the inside as well. I decorated it exactly like the cover, but left the image place for writing. At the place of the birthday wishes there are recipient's birthday years, but I'm not showing it in case she's reading my blog. :)

I participate in the following challenges:
Passion for ProMarkers week 274 "Entertain us!" - movie The Great Gatsby
Papertake Weekly Challenge "Sooooooo girlie"
Penny Black and More November challenge "Anything goes"
The ABC Challenge "X is for Xtra special" (both the recipient and her birthday - big numbers - are special)

lauantai 22. marraskuuta 2014

OMCF #24 "Grateful" - DT Post

It is time to be grateful as that's the theme for Open-Minded Crafting Fun Challenge #24.

I personally try to be grateful every day all year round and I'm grateful for both the big things and smaller joys in life. For this DT card I got to use this absolutely fantastic Lucy Loo image by The East Wind, who is one of our sponsors in this challenge.

I coloured "Lucy Loo Morning Coffee" with my ProMarkers and cut it with Sizzix die. I used a bigger die from the same set to cut the brown DP for layering. The brown DP is by 7gypsies and the dotted one is from Wellington stack. On the background I used some delicious dark brown textured cardstock, which I used also behind the text. I wrote the text with my computer and inked it using Distress Ink "Walnut Stain".


And the text continues inside the card. "I am grateful... ... for my morning coffee!" You know, it's the little things in life that can really make the difference in your day. ;) I used the same dotted DP inside as I used on the cover and layered it with the same brown DP as I used to layer the image. I stamped some coffee beans with Fiskars stamps on the bottom of the DP.


Here is one more shot of the card. The text is attached with 3D foam pads on the cover, but inside I just used double-sided tape to attach it directly on the card base.

We have again great sponsors with generous prizes in our challenge:

A Day For Daisies - 3 images
DigiStamps4Joy - 5 images


Just Some Lines - 4 images
The East Wind - 3 images

The Stamping Chef - 3 images

So hop over to Open-Minded Crafting Fun Challenge blog and check out the inspiration provided by other lovely, talented DT members. As always, the challenge lasts for two weeks, but why wait, go crafting!

I participate in the following challenges with my card:
Artbymiran Challenge #19 "Anything goes"
Path of Positivity Challenge #20 "Gratitude"
Sister Act Card Challenge #84 "Anything goes"


Nyt on kiitollisuus poikaa, sillä Open-Minded Crafting Fun -haasteen #24 aiheena on kiitollisuus. Itse yritän muistaa olla kiitollinen joka päivä niin isoista kuin pienistäkin asioista, mutta tällä kertaa DT-työssäni keskityin elämän pieniin kiitollisuuden aiheisiin... Sain käyttööni sponsorimme The East Windin mahtavan Lucy Loo-digin, joka pääsi korttiin melko suurena. Väritin "Lucy Loo Morning Coffee" -kuvan ProMarkereilla ja stanssasin Sizzixin stanssilla. Saman sarjan isommalla stanssilla tein kuvalle taustan 7gypsiesin ruskeasta kuviopaperista. Pilkullinen kuviopaperi puolestaan on Wellington-lehtiöstä. Taustalle laitoin herkullisen väristä, tumman ruskeaa tekstuurikartonkia, jota käytin myös tekstin taustalla. Tekstin kirjoitin tietokoneella ja tulostuksen jälkeen mustetin Distress Inkin sävyllä "Walnut Stain".

Kannen teksti jatkuu kortin sisäpuolella, joten teksti on kokonaisuudessaan "I am grateful... ...for my morning coffee" - eli olen kiitollinen aamukahvistani. :D Joskus ne on juuri ne pienet asiat, jotka ovat erityisen merkityksellisiä päivässä... Käytin kortin sisäpuolella samoja kuviopapereita kuin kannessakin, mutta tänne leimasin lisäksi Fiskarsin leimasimella vähän kahvipapuja kuviopaperin alareunaan. Viimeisessä kuvassa näkyy vielä koko kortti, kannen tekstin kohotin 3D tarrapaloilla.

Haasteessa on jälleen mukana useita sponsoreita hienoine palkintoineen: A Day For Daisies, DigiStamps4Joy, Just Some Lines, The East Wind ja The Stamping Chef. Eli eipä muuta kuin nokka kohti Open-Minded Crafting Fun -blogia ja tsekkaamaan muiden ihanien DT-jäsenten inspiroivia töitä. Tavalliseen tapaan haaste kestää kaksi viikkoa, mutta miksipä sitä turhaan odottamaan - kiitoksen paikka on jo tänään!


Osallistun kortillani seuraaviin haasteisiin:
Artbymiran Challenge #19 "Anything goes"
Path of Positivity Challenge #20 "Gratitude"
Sister Act Card Challenge #84 "Anything goes"

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Muistilapputeline

Meiltä loppui muistilaput. Jo vuosia jääkaapin ovessa on ollut muistilappunippu, jossa on ollut magneetit nipun takaosassa. Siis tietenkään sama nippu ei ole vuosia kestänyt, mutta olen aina onnistunut löytämään uuden samanlaisen. Nyt en nopealla etsimisellä löytänyt, joten päätin tehdä sellaisen itse. Ja tein sellaisen version, missä on tasku muistilapuille, joten muistilappuina voi käyttää erinäisiä silppupapereita tms.

We run out of shopping list papers. We've had for years note pad with magnets so that we've always had shopping list papers on our fridge's door. I've always managed to find a new pad with magnets, but now I just couldn't find one when I did a quick round in the shops where I've usually bought them. So I decided to make a paper holder where we can then utilise all kinds of scrap papers for shopping lists.
Käytin telineeseen silppulaatikosta löytynyttä keltaista kartonkia sekä siihen sopivaa kuviopaperia, jota löytyi juuri sellainen sopiva palanen, että sain päällystettyä sekä telineen seinämän että taskun kuviopaperilla. Paperissa oli vielä glitteritkin valmiina, joten tuli vähän blingiäkin telineeseen. :)

All materials for this holder are from my scraps box: yellow cardstock and DP with some glitter on it. So I decided to leave out all the embellies and just go with this decorative DP.

Aloitin leikkaamalla sopivan kokoisen tausta kartongista ja liimaamalla kuviopaperin siihen. Sen jälkeen leikkasin noin 7cm korkean ja hieman taustaa suuremman suikaleen kartongista ja tein siihen nuuttaukset niin, että sain sen kiinnitettyä taustaan. Ennen kiinnitystä liimasin vielä taskun pohjaksi pienen suikaleen kartonkia, johon olin tehnyt nuuttaukset samalla mitoituksella kuin sivuihin. Taskulla ei syvyyttä ole kuin noin 1cm, kun en ajatellut että siinä mitään kauhean paksua paperinippua tarvitsee kerralla säilyttää.

First I cut the base from the cardstock and covered it with the DP. Then I cut a slice of cardstock, which was slightly wider than the base and approximately 7cm high. I made creases so that I was able to attach it to the base, but before attaching it I made the bottom for the pocket from a tiny slice of cardstock creased with the same measurements as the sides of the pocket. The pocket is only some 1cm wide, but it's sufficient for this purpose.

Taakse liimasin sitten magneetit, jotka olin ottanut talteen niistä vanhoista muistilappunipuista. Kiinnitykset tein voimateipillä, niin pitäisi pysyä ihan hyvin. :)

I recycled the magnets from the old notepad and used some strong double-sided tape to attach them on the back of the holder. 
 
Ja tässä vielä valmis tasku papereineen. Tein taustasta tarkoituksella korkean, jotta sitä näkyy papereiden takaa, mutta tämänhän voisi tehdä myös matalana niin, että käytännössä tuossa olisi vain tuo tasku, jonka takana on magneetit.  Paperithan ei välttämättä tuota taustaa tarvitse.

And here is the final holder with some papers in it. I wanted to have a taller base for the holder so that it's visible also behind the papers, but this could be as well just the pocket with magnets - shopping list papers don't necessarily need such a tall background element.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Violetti joulukranssi

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että pitäisi tehdä jouluksi kranssi oveen, mutta en ole saanut hommattua kranssipohjaa. Eilen sitten Prismassa sattui styrox-kranssipohja silmiin, joten ajattelin ostaa pois, että vihdoin ja viimein olisi pohja, kun sattuu into kranssin tekoon. Kuten arvata saattaa, sitä intoa ei lopulta kauaa tarvinnut odotella...

Kranssi on melko pieni, sellainen 15,5 cm ulkokehän halkaisijaltaan, mutta ihan riittävän näyttävä. Arvoin perinteisen jouluvärityksen ja tämän välillä ja päädyin kuitenkin vähän erilaiseen. Kieputin kranssipohjan ensin kauttaaltaan violetti-kultaiseen nauhaan. Sen jälkeen kuumaliimalla kiinnitin erinäisen määrän erikokoisia paperiruusuja, kultaisia ja violetteja kulkusia sekä helmipiikin, johon pujotin vielä vähän lisää sekä valkoisia että violetteja helmiä. Ripustusta varten laitoin vielä kultaista ohutta narua, vaikka kranssinhan toki voisi laittaa riippumaan myös ihan sellaisenaan.

Tykkään lopputuloksesta todella paljon. Kranssi sopii jouluun, mutta tällä värityksellä se voi huoletta roikkua ovessa myös joulun jälkeen. Ruusuthan ei välttämättä ole ihan tyypillisiä joulukukkia, mutta ne kyllä sopivat mielestäni tilanteeseen kuin tilanteeseen. 

Osallistun työlläni seuraaviin haasteisiin:
Craft-room challenge #89 "Anything 3D"
Crafty Ribbons Challenge #106 "Christmas creation with ribbon"

I've been planning to make a wreath for Christmas to be hung on our door, but I haven't managed to buy the base for that earlier. Yesterday I accidentally found one at the local super market, so I decided to get it right away so that I have it ready when the inspiration comes. Well, as you may guess, it didn't take long for insipiration to hit me... :)

The wreath is pretty small, only some 15,5 cm wide, but it's perfect size for this one. I was pondering whether to go with traditional Christmas colours or this one, but ended up with this. I used some purple-and-gold ribbon to cover the base and then used my hot glue gun to attached various sortiment of paper roses. I also added some golden and purple jingle bells to the wreath and finished it with some decorative pearl needle where I added some smaller purple and white pearls in addition to one ready in the needle. I used some thin golden twine for the hanging, although a wreath could be hung also without it.

I just love how this turned out. It's great for the holidays, but it doesn't matter even if I "forget" to take it down after Christmas thanks to the colours. And yes, the roses may not be the most traditional Christmas flowers, but I think they are fit for any occasion. 

I participate in the following challenges:
Craft-room challenge #89 "Anything 3D"
Crafty Ribbons Challenge #106 "Christmas creation with ribbon"

lauantai 15. marraskuuta 2014

What a day!

Olen ollut tänään koko päivän Tampereella Kädentaitomessuilla ja kävellyt itseni puhki. Askartelutarvikevarasto karttui kivasti - ja pankkitili vastaavasti tyhjeni. :P Niin puhki en kuitenkaan messupäivän jälkeen ollut, ettenkö olisi jaksanut joitain ostoksista heti testata...

Tein todella pikaisesti kunnon CAS-kortin - värimaailmakin pysyi pelkistettynä... Olen kuolannut tätä Die-namicsin kaupunkistanssia blogeissa jo jonkin aikaa, joten pakkohan se oli nyt sitten hankkia, kun tuli messuilla vastaan. Myös nuo mustat koristeet tarttuivat messuilta mukaan ja päätyivät korttiin. Lisukkeena ääriviivatarrateksti.

Osallistun kortillani Sister Act Card Challenge #83-haasteeseen, jossa aihe on aina vapaa.

I have been all day today in Tampere at Kädentaitomessut (Finnish Handicrafts fair, which they say to be Europe's largest fair of the handicrafts and applied arts industry). I'm totally exhausted after all the walking and shopping, but I just had to test some of my new goodies right away...

So I made a super quick CAS card with really simple colour scheme. I've been drooling over this Die-namics city silhouette die for quite some time in several blogs, so now I just had to get it when I saw it at the fair. Also the black enamel dots are bought today. In addition just a black sticker text, which says "Congratulations" in Finnish. 

I participate with this card in Sister Act Card Challenge #83, which is always "Anything goes".

torstai 13. marraskuuta 2014

Vielä pari joulukorttia

Joskohan sitä pikkuhiljaa pääsisi siirtymään joulukorteista vaikka ystävänpäivään... Tässä kuitenkin vielä pari joulukorttia, näitä kun on vaan niin ihana tehdä!

I could maybe move on and start making e.g. Valentine's Day cards, but couple more Christmas cards before that... I just love making Christmas cards!

Tähän korttiin käytin DCWV:n papereita silppulaatikosta, tietokoneella kirjoitettua tekstiä, punaista kartonkia sekä ProMarkereilla ja kultaisella geelikynällä väritetyn joulutähden, jonka leimasin ystävältäni saamallani kumileimasimella. Tein punaisesta tartankuosisesta paperista 2,4x2,4 cm -kokoisia neliöitä ja sommittelin ne vihreälle raitapaperille, jonka reunat ressasin kevyesti saksilla. Kerrostin koko komeuden punaisella kartongilla. Ympyrät stanssasin Nellie Snellenin ympyrästansseilla.

In this card I've used papers by DCWV, although they are all from my scraps box. I cut 2,4x2,4 cm squares of tartan DP and aligned them on the green DP. I distressed the edges of the green DP with scissors and used some red cardstock to mat the whole thing. In addition I have text (Merry Christmas and Happy New Year in Finnish) written with my computer and poinsettia stamped with a rubber stamp that I got from a friend and I have no idea of the producer. I coloured the poinsettia with ProMarkers and golden gel pen and cut the image and the text with Nellie Snellen circle dies.


Myös tässä kortissa hyödynsin silppulaatikosta löytyneitä papereita. Tällä kertaa molemmat on tartankuosilla, mutta päinvastaisilla väreillä. Kuva on askartelulehden kylkiäisenä tullut leima, tyylistä päätellen Forever Friendsin söpö nalle. Väritin kuvan ProMarkereilla ja ressasin reunoja hyvin kevyesti saksilla ja Distress Inkin sävyllä "Tea Dye". Teksti on jälleen kirjoitettu tietokoneella ja myös tekstin reunat ressasin. Kehystykseen käytin samaa punaista kartonkia kuin ylemmässäkin kortissa. Lisukkeena nauhaa sekä ProMarkereilla värjättyjä puunappeja.


This card has also DCWV papers from my scraps box. This time both DPs have tartan pattern, but the colours are opposites. The image is a stamp I've got with a craft magazine and I assume it's Forever Friends. I coloured the cutie bear with ProMarkers and slightly distressed the edges with scissors and Distress Ink "Tea Dye". The text is again computer generated and wishes you Peaceful Christmas time and Happy New Year in Finnish. I matted everything with the same red cardstock as I used in the first card. In addition I used some ribbon and wooden buttons coloured with ProMarkers to match the card.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Muistikirja värihaasteen mukaan

Tein muistikirjan lahjaksi ja poimin värit P*skarteluhaasteesta. Viime viikolla arpaonni suosi P*skiksessa, joten tuskin heti perään uudelleen, mutta kiva osallistua silti. :)

This will be again longish post with several photos so I'm mixing Finnish and English... I made (well, decorated) a notebook as a gift and picked the colours from P*skarteluhaaste challenge. I was the lucky winner last week in this challenge, so probably not gonna win again this time, but it's nice to play along anyway. :)

Taustaksi laitoin vihreän kartongin, johon leimasin jonkun askartelulehden kylkiäisenä tulleen leimasetin leimoilla kiehkuroita ja Notes-tekstejä. Teksteihin käytin Distress Inkin sävyä "Walnut Stain" ja kiehkuroihin sävyä "Tea Dye". Tumma suorakulmio vasemmassa yläkulmassa on tummanruskeaa kartonkia, jota käytin myös kuvan kehystykseen. Valitettavasti näyttää kuvassa mustalta, vaikkei sitä oikeasti olekaan. Kuvausvalaistus ei ollut paras mahdollinen, joten myöskään vaaleansinisen kohokuvioidun kartongin kuviot eivät oikein erotu. :/ Anyway, siinä tummassa suorakulmiossa on kultaisilla tarrakirjaimilla muistikirjan saajan nimi, mutta piti laittaa se peittoon, kun en ole ehtinyt vielä tätä kirjaa antaa ja kyseinen naisimmeinen saattaa blogia silloin tällöin vilkuilla. Lisukkeena kolme paljettikoristetta, jotka ovat periaatteessa kultaisia, mutta välkehtivät vähän muissakin väreissä valon mukaan.

The background is actually plain green cardstock, but I stamped on it with stamps I've got with some crafts magazine ages ago. The text is stamped with Distress Ink "Walnut Stain" and the swirly images with "Tea Dye". The dark rectangle in the upper left corner is actually dark brown cardstock - the same that I used to mat the image. Unfortunately the lighting wasn't the best possible when I shot the photos so therefore also the embossing on the blue cardstock is lost... :/ Anyway, the dark rectangle actually has recipient's name in golden letters, but I needed to hide it as I haven't given the book yet and the lady who'll get this may read my blog every now and then. In addition some sequin embellies, which are more or less golden, but they reflect other colours according to the light.

Sitten kuvaan... Sehän on The East Windin makea Lucy Loo "Professor Loo"digi, jonka sain joku aika sitten, kun olin DT suosikki TEW:n haasteessa. :) Väritin kuvan muuten ProMarkereilla, mutta rintapielen tähden väritin kultaisella geelikynällä. Lisäsin silmälaseihin Glossy Accentia, niin näyttävät ihan oikeasti laseilta.

And then about the image... That is ever so cool Lucy Loo by The East Wind and the image is called "Professor Loo". I got this image some time ago when I was chosen to be DT favourite at The East Wind challenge. :) I coloured her with ProMarkers, but added golden gel pen to the star in her breast decor. I also added some Glossy Accent to her goggles so that they actually look like glass.

Takakanteen leimasin kartongin samalla tyylillä kuin etukanteen ja tännekin laitoin yhden paljettikoristeen, vaikka muuten pidinkin takakannen tyhjänä.

I stamped the cardstock also for the back cover and added one sequin embellishment there too, although otherwise I kept the back pretty plain.

Tällä muistikirjalla siis mukaan P*skarteluhaasteeseen #253 "Värit".

So with this notebook I participate in P*skarteluhaaste #253 "Colours".


lauantai 8. marraskuuta 2014

Open-Minded Crafting Fun Challenge #23 "Fowl of Any Kinds" - DT post

It's again time for another Open-Minded Crafting Fun challenge, this time it's #23 and the theme is...


So we are expecting to see birds in your cards or projects. This is my DT card for your inspiration.

 I got to play with this cutie image by MilkCoffee. She's called "Charlotte and Her Strawberries Pudding" and I've coloured her with ProMarkers. I added some Distress Stickles "Tattered Rose" to the pudding and distressed and inked the edges of the image. The paper is from a stack bought from Lidl and I used some light turquoise carstock to mat the paper and the image. In addition some pink bakers twine, doily, gems and birthday greetings stamped with Distress Ink "Tea dye". I added lots of Distress Stickles around the text too as you may see... :)

We have again great sponsors on board in this challenge:

Di's Digi Stamps - $12 Gift Certificate

Dr. Digi's House of Stamps - 2 images



MilkCoffee -5 images

The East Wind - 3 images
  
The Stamping Chef - 3 images

So what next? Hop over to Open-Minded Crafting Fun Challenge blog and see the wonderful creations my team mates have made for your inspiration. They are all super talented, so definitely worth checking all of them and leaving them some love!

I participate in Sister Act Card Challenge #82 "Anything goes"


Se olisi taas uusi haaste Open-Minded Crafting Fun -haasteblogissa. Haaste on jo järjestyksessään 23. ja aiheena on kaikensulkaiset linnut. :) Sain DT-työssäni käytettäväksi sponsorimme MilkCoffeen suloisen "Charlotte and Her Strawberries Pudding" digikuvan, jonka väritin ProMarkereilla. Vanukkaaseen lisäsin myös hieman Distress Sticklesiä sävy "Tattered Rose" ja ressasin kuvan reunat ennen mustetusta. Kuviopaperi on Lidlistä ostetusta lehtiöstä ja paperi ja kuva on kerrostettu vaaleanturkoosilla kartongilla. Lisukkeena pinkkiä leipurinnyöriä, kakkupaperilasinalunen ja blingejä. Synttäritoivotuksen leimasin Distress Inkin sävyllä "Tea dye" ja reunustin runsaalla kerroksella Distress Sticklesiä, kuten kuvasta ehkä näkyy...

Haasteessa on jälleen mukana loistavat sponsorit: Di's Digi Stamps, Dr. Digi's House of Stamps, MilkCoffee, The East Wind ja The Stamping Chef.

Suuntaapa siis seuraavaksi Open-Minded Crafting Fun -haasteblogiin katsomaan tiimikavereideni upeita inspiraatiotöitä. Kannattaa ehdottomasti tsekata, sillä DT-kaverini ovat aivan uskomattoman lahjakkaita ja työt sen mukaisia!

Osallistun kortillani Sister Act Card Challenge #82 -haasteeseen, jossa on aina teemana "kaikki käy".

perjantai 7. marraskuuta 2014

DT call at Open-Minded Crafting Fun Challenges!!!


Have you noticed that there is a DT call at Open-Minded Crafting Fun Challenges? Absolutely fabulous team run extremely well by Susan, Vicky and Erin. I can highly recommend this team! If you got interested, please head over to OMCF blog for more details. The call is open until November 22nd.

Nyt jos koskaan on loistava tilaisuus päästä mukaan uskomattoman hienoon tiimiin! Open-Minded Crafting Fun Challenges -blogissa on DT haku avoinna marraskuun 22. päivään asti. Susan, Vicky ja Erin pyörittää tiimiä ja haasteblogia äärettömän hyvin, voin lämpimästi suositella! Joten jos kiinnostuit, niin käy lukemassa tarkemmat ohjeet OMCF blogista.

torstai 6. marraskuuta 2014

Jään loistetta

Joulukortteja on tänä vuonna syntynyt ennätysmäärä, mutta koko ajan on takaraivossa ollut, että vielä pitäisi tällä kuvalla joku kortti tehdä... Kun sitten Come and Get It Challenges -blogissa näin kuvahaasteen, niin tämä leima oli pakko työstää korttiin.

Kuva on askartelulehden kylkiäisenä tullut Wild Rose Studion suloistakin suloisempi Annabelle-leimasin. Väritin kuvan akvarellipuuväreillä ja lisäsin Sticklesiä jääksi, tytön asuun sekä koko kuvan kehyksiksi. Jäänä ja kehyksissä käytin "Frosted Lace" Sticklesiä, asussa sävyä "Diamond". Kuviopaperit on DCWV:n ja kaikki on kehystetty harmaalla kartongilla. Tekstin leimasin FinnStamperin leimasimella ja lumihiutaleita olen leikellyt kolmella eri lävistäjällä. Lumihiutaleet kuorrutin noilla samoilla Stickleseillä kuin kuvankin ja kerrostin niin, että isompien hiutaleiden keskellä on aina pienet Fiskarsin lumihiutaleet. Lisukkeena hopeisena välkehtivää valkoista kuitukangasta sekä kakkupaperilasinalunen.

Osallistun kortillani seuraaviin haasteisiin:
Come and Get It Challenge "Winter photo inspiration"
Papertake Weekly "Anything goes" with optional extra use lots of sparkle and glitter ;)

So I've made a record number of Christmas cards already this year... Still I've had a feeling that I need to make one with this image too. I've got this super lovely Wild Rose Studio's Annabelle stamp with some craft magazine last year and I think it has magical winter feeling in it. So when I saw the theme for Come and Get It Challenges (winter photo inspiration), I knew I'd use this stamp. I coloured the image with watercolour pencils and added Stickles on the ground (ice), girl's outfit and framing the whole image. The ice and frame has "Frosted Lace" and the outfit "Diamond" Stickles. The DPs are by DCWV and all are matted with grey cardstock. The text stamp is by FinnStamper and it says "Merry Christmas" in Finnish. I've used three different punches for the snowflakes and covered them all with those two above mentioned Stickles. In addition some white-and-silver non-woven fabric and a doily.

I participate with this card in the following challenges:
Come and Get It Challenge "Winter photo inspiration"
Papertake Weekly "Anything goes" with optional extra use lots of sparkle and glitter ;)

tiistai 4. marraskuuta 2014

Joululahjalaatikko

Nyt tulee pitkä postaus, mutta luvassa on paljon kuvia, joten toivottavasti jaksat kahlata loppuun asti. :) The East Windin uutiskirjeessä tuli taas kuukauden ilmainen digikuva, jota piti päästä heti työstämään. Olen aivan ihastunut TEW:n kuviin eikä tämä "Aurora Go Green" tee poikkeusta.

This is going to be a long post so grap a cuppa. There are lots of photos too so hopefully you'll read through the whole thing. :) The East Wind newsletter brought a new monthly freebie, which I just had to colour right away. I just love TEW images and this "Aurora Go Green" is no exception.

Tuunasin vanhan pelilaatikon joululahjalaatikoksi DCWV:n papereilla, ProMarkereilla väritetyllä Auroralla sekä erinäisillä koristeilla.

So what I did - I turned an old game box into Christmas gift box with DCWV papers, Aurora coloured with ProMarkers and various embellishments. 
 
Tässä laatikko päältä päin. Kuviopaperit, tekstileike sekä muistilappuleike ovat kaikki DCWV:n The Christmas and The Winter 180 Stack -lehtiöstä. Leikkasin Auroran ääriviivoja myöten ja laitoin kävelemään nappipaperisuikaleen päälle. Lisukkeena huopasydämiä, satiinirusetti, kangas- ja paperikukkia haaraniittikeskustoilla ja kulkusia, jotka ovat vähän piilossa kukkasten joukossa. Lisäsin laatikon kaikkiin reunoihin lisäksi punaista Sticklesiä, mutta valitettavasti se ei näy kovin hyvin kuvassa.

Here is the view on the top - so the lid. The DPs, text and note paper are all from DCWV's "The Christmas and The Winter 180 Stack". I fussy cut Aurora and aligned her to walk on the button paper. In addition some felt hearts, red bow as well as fabric and paper flowers with brads as their centers. I added also some jingle bells there, but they are slightly hidden among the flowers. I went through all the edges of the box with red Stickles, but unfortunately it's not really visible in the image.
Tässä hieman lähikuvaa väritetystä digikuvasta.

Here you have a close-up of the coloured image.


Laatikon pohjaosan päällystin myös DCWV:n papereilla. Sisäpohjassa käytin samaa vihreäpohjaista paperia kuin kannessakin, mutta laatikon reunoihin ja alapohjaan käytin paperia, jossa värit olivat päinvastoin.

I covered the box with DCWV papers so that I used inside the same green based DP as on the lid, but the brims and the bottom are covered with a DP in opposite colours.
Tässä vielä koko laatikko, jolla siis osallistun seuraaviin haasteisiin:

Artbymiran Challenge #18 "Anything goes"
Get Creative Challenges first challenge "Anything goes"
Polkadoodles Challenge week 44 "Recycle it" - kierrätetty laatikko 
Scrapper's Delights #34 "Anything goes"
The East Wind Challenge #18 "Go green" - sekä vihreää väriä että kierrätetty laatikko.

And here you see both the lid and part of the box as well. I participate with this work in the following challenges:

Artbymiran Challenge #18 "Anything goes"
Get Creative Challenges first challenge "Anything goes"
Polkadoodles Challenge week 44 "Recycle it" - recycled box 
Scrapper's Delights #34 "Anything goes" 
The East Wind Challenge #18 "Go green" - both the colour and recycled box. 


maanantai 3. marraskuuta 2014

Puhekuplaa isänpäiväksi

P*skiksessa peräänkuulutetaan puhekuplia, joten siinäpä sitten aloin ihmetellä, kun en omista yhtään puhekuplaleimasinta tai -stanssia. Piirustustaidotkin on mitä on, mutta rohkaistuin nyt kuitenkin kuplan piirtämään. :)

Leimasin on sama kuin  lauantaina postaamassani "Warning DIY in progress" -kortissa eli Daisy & Dandelionin söpöinen pupu. Leimasin pupun suoraan korttipohjalle ja värittelin ProMarkereilla. Sen jälkeen piirsin puhekuplan ja kirjoitin isänpäivätervehdyksen käsin. Kortti kaipasi vielä jotain, joten päädyin leimaamaan kehykset erilaisilla työkaluilla ja -tarvikkeilla, joita löytyi samasta leimasetistä kuin itse pupu. En ole ihan satavarma vielä, että tykkäänkö itse kortista, tuon kehyksen kanssa siitä tuli vähemmän CAS kuin mitä olin mielessäni suunnitellut... Mutta mies tykästyi korttiin, joten ainakin jonkun silmää miellyttää. :)

Tällä kortilla siis mukaan P*skarteluhaasteeseen #252 "Puhekuplat".

P*skarteluhaaste has a theme "speech bubbles", which was quite a challenge for me since I don't own any speech bubble stamps or die cuts. My drawing skills are pretty terrible, but I managed to draw a speech bubble nevertheless and I even wrote the text freehand. :) The image is the same cutie bunny stamp by Daisy & Dandelion than in this "Warning DIY in progress" card, which I posted on Saturday. I stamped him directly on the card base and coloured with ProMarkers. Then I draw the speech bubble and wrote the text, which by the way says "Happy Father's Day" in Finnish. I thought that the card needed something more so I stamped frame with different tools, which came in the same set with the bunny. I'm not 100% sure if I like the card since with the framing tools it's less CAS than I had planned... But my hubby likes it so at least somebody thinks it's ok. :)

So with this card I participate in P*skarteluhaaste #252 "speech bubbles".

lauantai 1. marraskuuta 2014

Warning - DIY in progress

Jos nyt vaihteeksi jotain muutakin kuin joulua...
Suloinen leimakuva on Daisy & Dandelion "Marshmallow does DIY!" -leimasetistä, josta on myös "Warning DIY in progress" -tägileima. Väritin kuvan tuttuun tapaan ProMarkereilla, kerrostin kraftilla ja lisäsin reunaan Distress Stickles rock candya. Kuviopaperit on DCWV:n. Lisukkeena nauhaa, metallinen haaraniitti, saha-koriste ja kraftille Timpan leimalla leimattu kiitos-teksti.

Osallistun kortillani seuraavaan haasteeseen:
Sister Act Card Challenge #81 "anything goes"

Ok, time for something else than Christmas... This cutie stamp is by Daisy & Dandelion from "Marshmallow does DIY!" stamp set. The text tag "Warning DIY in progress" is from the same set. I coloured the image with ProMarkers, layered with kraft and added Distress Stickles rock candy on the kraft edge. The DPs are both by DCWV. In addition some recycled ribbon, metalic brad, saw embellishment and Tim Holtz's "thank you" text stamped on kraft.

I participate with this card in:
Sister Act Card Challenge #81 "anything goes"