perjantai 26. helmikuuta 2016

Tilkkutöitä

This post is in Finnish only, sorry! It's about my handicraft school.

Viime syksyn viimeisenä aiheena käsityökoulussa oli tilkkutyöt. Niitä odotin innolla ja haaveissa siintäisi jonain päivänä tehdä päiväpeitto tilkkutyö-tekniikalla. Koska en ole tilkkutöitä kuitenkaan aiemmin tehnyt, niin aloitin hieman pienimuotoisemmin ja päätin tehdä pienen säilytyspussukan palloille. Olimme siis päättäneet mieheni kanssa hankkia pienelle kummitytöllemme joululahjaksi kassillisen erilaisia palloja ja minä päätin sitten ommella tilkkutöissä palloille säilytyspussin.

Homma alkoi kankaiden sommittelulla ja sopivan tilkkutyötekniikan päättämisellä. Olin päättänyt mieleiset kankaat jo kotona, mutta lopulta täydensin niitä vielä ystäväni tuomalla palasella. Kun malli ja kankaat oli selvänä, niin kangasta alettiin leikata leikkuualustan ja leveän viivaimen avulla rullaleikkurilla neliöiksi.

Valmiiksi leikattuja tilkkuja sekä välineistöä.

Kun riittävä määrä tilkkuja oli leikattuna, niin sommittelin tilkut valmiiksi pöydälle siten miten halusin niiden olevan lopullisessa työssä. Seuraavaksi samalla rivillä oleva tilkkuneliöt neulattiin nuppineuloilla toisiinsa kiinni ja ommeltiin nurjalta puolelta yhteen, niin että neliöistä muodostui tilkkusuikaleita.

Tilkut neulattuna ja ommeltuna nurjalta puolelta.

Tilkut neulattuna ja ommeltuna soiroksi oikealta puolelta.

Kun tilkkusuikale oli sopivan kokoinen eli suunnitelman mukaiset tilkut oli ommeltu kaikki yhteen, niin sen jälkeen saumat silitettiin nurjalta puolelta sileäksi. Tämä helpotti seuraavaa vaihetta, jossa eri suikaleita alettiin ommella kiinni toisiinsa. Tilkkutöissä mittatarkkuus ja saumojen asettelu kohdikkain on erittäin tärkeää, joten tämä sopii hyvin pilkunviilaajalle. ;)

Tilkkusuikaleet silitettyinä, valmiina yhdistettäväksi.

Eli kun kaikki suikaleet oli ommeltu ja silitetty, niin suikaleita alettiin ommella yhteen ennakkosuunnitelman mukaisesti. Lopulta tilkuista muodostui yksi yhtenäinen iso pinta sen mukaisesti miten olin alussa tilkut sommitellut.

Valmis tilkkupinta, neljä tilkkusuikaletta ommeltuna yhteen.

Kun yhtenäinen kangaspinta oli ommeltu valmiiksi, alkoi varsinaisen pussin työstäminen. Ompelin ensin kankaan sivusaumat yhteen muodostaakseni kankaasta putkilon. Sen jälkeen ompelin siihen kiinni pohjapalan, jonka oli leikannut samasta kankaasta, jota käytin myös tilkkuina.

Ulkopussin pohja kiinnitettynä.

Ompelin pussille myös sisäpussin, jotta sain tilkkujen saumat peittoon ja pussista tuli siisti niin ulkoa kuin sisältäkin. Sisäpussi toi pussille myös vähän paksuutta ja siten toivottavasti pussista tuli vähän kestävämpi.

Sisäpussi ja ulkopussi odottamassa yhteenompelua.

Yhdistin pussit ompelemalla ne yläreunasta yhteen, minkä jälkeen ompelin pussin pohjat käsin toisiinsa kiinni. Käänsin yläreunan niin, että sain saumakohdan siististi piiloon ja pussin suun vähän jämäkämmäksi. Kiinnitystä varten ompelin pussin yläreunaan nauhan, jonka ompelin kapeasta kangassoirosta.

Kiinnitysnauha leikattuna ja silitettynä odottamassa ompelua.

Kiinnitysnauha ommeltuna kiinni pussiin.

Lopulta pussista tuli tämmöinen pieni pussukka, jonne mahtui hyvin puolisen tusinaa erilaista palloa pikkutytön ihmeteltäväksi. Enemmänkin olisi varmaan vielä mahtunut, joten pallovalikoimaa voi täydentää myöhemmin. :)

Valmis pussi suljettuna.

Valmis pussi.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, tilkkutyöt ovat melkoisen pikkutarkkaa puuhaa ja itsekin huomasin lopullisesta pinnasta, että joku sauma olisi voinut mennä ehkä vähän paremminkin kohdilleen. Tämmöisessä pussukassa pienet virheet eivät onneksi näy niin selvästi kuin mitä laakeassa pinnassa, kuten peitossa... Tykkäsin tästä väkertämisestä huolimatta siitä, että se sisälsi paljon ompelua ja silittämistä - ja haaveissa on edelleen tehdä jonain päivänä se päiväpeitto. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa, jos jätät jäljen käynnistäsi kommentin muodossa! Muistathan kuitenkin hyvät käytöstavat kommentoinnissakin, epäasialliset viestit poistetaan.

Thank You for leaving a comment when visiting. However, please remember good manners also when commenting, inappropriate comments will be removed.