keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Ensimmäinen itse sidottu muistikirja

Jo ennen joulua hehkutin joululahjastani, mutta vasta nyt nuo uudet laitteet pääsivät tositoimiin. DreamKutsia olen kyllä testaillut, mutta Bind-It-Allin käyttöä olen opiskellut vain teoriassa. Nyt oli aikaa paneutua laitteen saloihin ihan käytännössä ja kun mielessä oli vielä idea pienestä muistikirjasta, niin tämmöinen siitä sitten syntyi:

Kannet ja sivut on kierrätetty vanhasta vihkosta, koristepaperi on Lidlin paperikosta. Koska paperissa oli värejä ja kohopintaa ja kimmallusta, niin lisäsin tuohon ainoastaan "Notes"-tekstin leimaamalla. Kannen reunat värittelin ProMarkerilla ennen paperin kiinnitystä, kun kasasin tietty kirjan ennen kannen koristelua. Jatkossa kannattaa varmaan ainakin koristepaperi laittaa kanteen ennen rei'itystä ja sitomista, niin saa paperin koko kanteen. Noh, tällä tyylillä on muistikirjat tuunattu tähänkin asti, joten ei tuo minun silmääni niin pahasti häiritse. Tein tarkoituksella tästä pystymallisen vihkon niin, että kierteet ovat tuolla ylhäällä. En oikein tiedä miksi, mutta jotenkin tämän kokoinen vihko huusi tulla sidotuksi tähän muotoon. Muistikirja on siis melko pieni: 10,2x13,9 cm.

4 kommenttia:

  1. Tuo on niin hieno - että vielä kirjansitojaksikin... Joskus, kun innostut voisit tehdä mulle sellaisen, jossa on kansissa mustavalkoinen vanha valokuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija! Kierresidoksisia on helppo tehdä, kun on välineet. :)

      Poista

Ihanaa, jos jätät jäljen käynnistäsi kommentin muodossa! Muistathan kuitenkin hyvät käytöstavat kommentoinnissakin, epäasialliset viestit poistetaan.

Thank You for leaving a comment when visiting. However, please remember good manners also when commenting, inappropriate comments will be removed.