perjantai 22. huhtikuuta 2016

Rautalankapunontaa

This post is only in Finnish, sorry! This is my handicrafts school post about wire works.

Tämän kevään käsityökouluopinnot alkoivat rautalankapunonnalla. Itselläni ei ollut oikein mitään ennakko-odotuksia eikä siten oikein ajatuksiakaan, että mitä alkaisin tehdä. En päässyt infokertaan mukaan, mutta hyvin ideoita alkoi hahmottua, kun oli ensimmäinen varsinainen työkerta ja vähän katseli inspiraatiota kirjoista. Päädyin tekemään korin vähän vahvemmasta rautalangasta, jota sitten pihtien avulla aloin väännellä korin muotoon. Koska koriin tuli spiraalimainen rakenne, niin käytin myös mm. isoa jogurttipurkkia vähän muottina, jotta sain pitkän, jäykän rautalangan taipumaan edes vähän lähemmäs haluttua muotoa.

Homma alkoi ottamalla pala levyä, hahmottelemalla siihen korin yläreunan ympärys ja poraamalla reiät kehälle. Sen jälkeen mitattiin sopivat pätkät vähän jämäkämpää rautalankaa ns. korin runkoa varten ja ne pingotettiin sitten levyyn porattuihin reikiin.
Rautalankakorin runko pingotettuna työstöalustaan

Rungon muodostavien lankojen keskikohdat on muotoiltu niin, että korin pohja tasoittuisi hieman.
Lopputulos ei ollut täysin onnistunut, mutta idea olisi tuo, jos haluaisi tehdä pohjallaan pystyssä pysyvän korin.
Tämän jälkeen alkoi korin ympäryksen punominen spriaalimaisesti. Aloituksen tein ohuemmalla rautalangalla, jota käytin muuten korin sitomiseen. Tuo aloitussyherö sitoi rungon yhteen ja paksumman (ja siten jäykemmän) rautalangan punonta helpottui, kun sen pystyi aloittamaan hieman ulompaa. Eli aloitus"syherö" tuli ohuemmalla rautalangalla, jonka jälkeen alkoi sitten toisella spiraalimaisen ympäryksen punonta ja ohuempi rautalanka toimi sidoslankana, jolla spriaalikehys kiinnittyi runkoon.

Korin pohja ja aloitushässäkkä.
Spiraalia jatkettiin haluttuun korkeuteen asti, jonka jälkeen runko otettiin irti tukilevystä ja rungon muodostaneet rautalangat katkaistiin ja taivutetiin muotoonsa.

Kohta valmista. Koko on oikea ja runko on irrotettu työstölevystä.
Korin yläreuna päätyi yhteen kiinnityskohtaan ja yläreunaan tuli pienet "solmut" sidoslangasta kehäspiraalin ja korin rungon kiinnityskohtiin. Näin sidoslanka tuli myös pääteltyä.

Korin yläreunan runkopäät taivutettiin pihtien avulla "sieviksi" lenkeiksi.
Lopuksi koriin taivutettiin vielä pieni "jalka", jotta kori pysyy pystyssä, koska en saanut tehtyä pohjasta riittävän tasaista, jotta kori ei olisi keikkunut. Korin yläreunasta tuli vahvasti vino, koska tein korista melko harvan ja päättelin korin melko nopeasti. Siistimminkin olisi voinut tehdä - jos olisi osannut. :P

Valmis kori. Pohjaan on tehty pyöröpihdeillä muotoilemalla aaltojalka,
jotta kori pysyy pystyssä.
Kyllähän tässä korissa näkyy ensikertalaisen kädenjälki enemmän kuin vahvasti, mutta voin kertoa, että rautalanka ei todellakaan ole niitä helpoimpia materiaaleja. Siinä mielessä toki kiitollinen materiaali, että se kestää työstämistä ja muotoa voi fiksata pitkin matkaa, mutta melkoisen raaka käsille eikä paksu rautalanka todellakaan taivu aloittelijan (ainakaan minun) käsissä ihan helposti.

Valmis kori. Tästä kuvakulmasta näyttää vähän paremmalta... :)

Kun sain väsättyä korin valmiiksi, niin päätin vielä kokeilla metallilangalla virkkausta. Koulukaveri oli tuonut erivärisiä metallilankoja yleiseen käyttöön, joten nappasin paria eri väriä ja virkkuukoukun käteen ja aloin virkata. Metallilankavirkkaus olikin sitten ihan toista kuin tuo korin vääntäminen - siitä tykkäsin. Ohut virkattava lanka taipui helposti koukun tahtoon, mutta oli kuitenkin sen verran jäykkää, että helposti sai vähän reilumpaakin lenkkiä tehtyä - ja lenkit säilyttivät muotonsa. Koska ajatus oli tehdä vähän niin kuin syherötekniikalla, niin virkkaustekniikankaan ei tarvinnut olla mitenkään erikoista. En ole mitenkään kovin taitava virkkaamaan, joten oli vapauttavaa virkata välittämättä siitä, että tuleeko oikeaoppisia pylväitä tms. vai ei. :) Tästä innostuin niin, että tein näitä sitten vielä kotona pari lisää ja kiinnitin rintaneulapohjaan. Voi käyttää rintakoruna tai vaikka hatussa... Keskustan pyörittelin ihan vain ottamalla pätkän ohutta metallilankaa käsien väliin ja hieromalla siitä pallon, jolla oli "häntä". Häntää käytin sitten pallon sitomiseen tuohon pohjaan.

Metallilangasta virkattu "kukka".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa, jos jätät jäljen käynnistäsi kommentin muodossa! Muistathan kuitenkin hyvät käytöstavat kommentoinnissakin, epäasialliset viestit poistetaan.

Thank You for leaving a comment when visiting. However, please remember good manners also when commenting, inappropriate comments will be removed.