lauantai 31. toukokuuta 2014

Onnea ylioppilaalle

Ystäväni pyysi minulta korttia ylioppilastytölle, joka pääsee New Yorkin matkalle, joten toive oli että kortti olisi tuolla teemalla. Kun ylioppilaan lempiväri vielä oli vihreä, niin kortin värimaailmakin syntyi kuin itsestään.

Leimakuva on ihana Polkadoodlesin digileima, jonka sain ilmaiseksi Polkadoodlesin 5-vuotissynttäreiden blogihyppelyssä. Leimakuvan nimi on "Enfys". Väritin kuvan akvarellipuuväreillä ja säiliösiveltimellä ja mustetin taustan kevyesti Brilliance-musteen sävyllä "Pearlescent Ivy". Ylppärilakki on piirroskuva, johon tein lyyran kultaisella geelikynällä ja tuunasin valkoista osaa valkealla geelikynällä, niin sain vähän kangasmaiselta näyttävän pinnan. Stanssasin kuvan sekä harmaan taustakartongin NellieSnellenin ympyrästansseilla. Vapaudenpatsas löytyi Free Vintage Digital Stamps -sivustolta, jossa on kuvia, joiden tekijänoikeudet ovat jo vanhentuneet. Väritin myös patsaan ja jalustan akvarellipuuväreillä ja leikkasin irti ääriviivoja myöten. Taustapaperi sekä vihreät kuviopaperit, joihin olen leimannut kameran sekä tämän päivän päivämäärän on irtonaisista skräppiarkeista, joiden valmistajasta ei ole mitään hajua.  Lisukkeena Timpan stanssilla leikattu kellotaulu vihreästä kartongista, Timpan kirjainstansseilla leikatut kirjaimet harmaasta kartongista sekä pätkä matkustusaiheista washi-teippiä. Kuorrutin kirjaimet vielä Glossylla, niin sain niihin vähän muotoa ja kiiltoa.

Kortin sisäpuolelle pääsi samaa vihreää kuviopaperia ja harmaata kartonkia kuin kannessakin, washiteippiä, Timpan stanssilla stanssatut kirjaimet sekä taxi-leimakuva, jonka leimasin keltaiselle paperille ja kehystin harmaalla kartongilla.

My friend asked me to make a graduation card for a girl who's going to travel to New York - so naturally the card was supposed to be with that theme. I got this lovely Polkadoodles "Enfys" for free when Polkadoodles celebrated their 5th birthday and had a bloghop. I though she was perfect for this card, so I coloured her with watercolour pencils and wet brush. I used some Brilliance ink shade "Pearlescent Ivy" on the background of the image. I fussy cut the graduation cap and used some white gel pen to get some fabric-like texture to the cap. Both the image and the grey paperboard underneath it is cut with NellieSnellen circle dies. I found Lady Liberty from Free Vintage Digital Stamps site, which has plenty of public domain images. I coloured the statue also with watercolour pencils and fussy cut it. The papers are some separate scrap papers I've bought ages ago and I have no idea who've made them. In addition I have an old clock cut with Tim Holtz/Sizzix die from green paperboard, letters cut also with Tim Holtz/Sizzix die and covered with Glossy, as well as some washi tape. 

Inside there is the same green DP and grey paperboard as on the cover, washi tape and more letters cut with Tim Holtz/Sizzix die. I also stamped a taxi on yellow paper, cut it with circle die and used grey paperboard to mat it.

2 kommenttia:

  1. Haa! Enpä osannut kuvitella tuota korttia kuvauksesi perusteella. Oli ylläri miten kaikki toimii tuossa kortissa - siinä on kaikki se mitä pitääkin. Se pikkutaksi sisäsivulla on +

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija! Tästä tuli kieltämättä tasapainoisen onnistunut kokonaisuus. :)

      Poista

Ihanaa, jos jätät jäljen käynnistäsi kommentin muodossa! Muistathan kuitenkin hyvät käytöstavat kommentoinnissakin, epäasialliset viestit poistetaan.

Thank You for leaving a comment when visiting. However, please remember good manners also when commenting, inappropriate comments will be removed.