perjantai 5. joulukuuta 2014

Valoa harmaaseen päivään

Tulitikkuaskin kyljessä lukee "valoa pimeyteen", mutta kyllä sitä valoa kaipaa nyt ihan keskelle tätä harmaata päivääkin. Ei uskoisi, että on joulukuu, kun ikkunasta näkyy vai harmaata ja sumua - ja lämpötila keikkuu plussalla. Jokseenkin masentavaa, joten pientä piristystä päivään nyt sitten taas tulitikkuaskin muodossa.

 Talon mallinen tulitikkuaski on päällystetty jälleen DCWV:n kuviopaperilla, tällä kertaa kauniilla sinisävyisellä lumihiutalepaperilla. Lisukkeeksi kiepautin ensin koko askin ympäri Teippitarhan hohtavakuosista teippiä ja sen jälkeen toiselle puolelle kiinnitin kakkupaperin, johon olin leimannut FinnStamperin leimalla sinisen tekstin "Valoa pimeyteen". Leimassa tuo teksti on oikeasti yhdellä rivillä, mutta tätä varten mustetin vain osan leimasta kerrallaan ja varmuuden vuoksi käytin vielä suttupaperia "maskina", etten tuhri kakkupaperia leimatessa. Koristeeksi vielä lumihiutaleita, jotka kokosin kahdella erikokoisella Fiskarsin lävistäjällä leikatuista lumihiutaleista. Alla on ensin ihan valkeasta kartongista leikattu hiutale, sitten sen päällä limittäin on vellumista lävistetty hiutale ja viimeisenä on pikkuhiutale, jonka kuorrutin Sticklesillä, sävy Star Dust.


Toisella puolella rasiaa on sitten vähän enemmän lumihiutaleita. Osa on samanlaisia kerroshiutaleita kuin toisella puolella rasiaa, osa on ihan vain pikkuhiutaleita, jotka on kuorrutettu samaisella Sticklesillä.

Osallistun työlläni Hiding in My Craft Room haasteeseen #176 "Freestyle"

It says "light to the darkness" in this match box, but I say light to the greyness... It's so grey and yuck outside at the moment - and it's middle of the day! In addition we have some plus degrees outside, so I can only dream of snow. I'm sure the calendar says December at the moment, so I really don't approve this weather!!! Oh well, luckily I was able to do some comfort crafting and forget the stupid weather. So I decorated another matchbox. :)

The matchbox is covered with beautiful snowflake DP by DCWV and then I used some washi tape around the whole box. On the other side I added a doily where I stamped the text by FinnStamper in blue ink. In addition some layered snowflakes. I cut the bottom snowflake with bigger Fiskars punch from white cardstock, then I cut with the same punch another snowflake from vellum and glued it on top of the white one so that the points of the snowflakes are in between each other. The third layer is made with smaller Fiskars punch from white cardstock and covered with Stickles (shade Star Dust).

On the other side of the box I just added plenty of snowflakes. Some of them are combination ones just like on the other side, some are just simple small snowflakes from white cardstock covered with the same Stickles.

I participate with this creation in Hiding in My Craft Room Challenge #176 "Freestyle"

4 kommenttia:

  1. WOW---Those are gorgeous! Thanks for joining us over HIMCR this week!

    VastaaPoista
  2. Tämä voisi koristaa romanttisen brittikodin takan reunusta. Britti tuli mieleeni jostain ikivanhasta muistumasta jossain kirjassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinkin voisi sopia takan reunukselle brittikodissa, itse tosin hain inspiraatiota enemmän täältä ihan koti-Suomesta. :)

      Poista

Ihanaa, jos jätät jäljen käynnistäsi kommentin muodossa! Muistathan kuitenkin hyvät käytöstavat kommentoinnissakin, epäasialliset viestit poistetaan.

Thank You for leaving a comment when visiting. However, please remember good manners also when commenting, inappropriate comments will be removed.