perjantai 28. helmikuuta 2014

Valkoista joulua

P*skiksessa #222 bingoillaan ja minä valitsin rivikseni valkoinen-X-stanssi. X olkoon tässä vaikka leimakuva.

Halusin pitää tuon valkoisen hallitsevana värinä kortissani joten Inger Hardingin lumiukko-digi sopi tähän tunnelmaan loistavasti. Ja koska tänä vuonna ajattelin aloittaa joulukorttien teon hyvissä ajoin, niin tämä olkoon niistä ensimmäinen. :) Taustapaperin kohokuvioin BigShotin mukana tulleella taskulla, niin tuli vähän lumisadetta korttiin... Stanssasin Sizzixin Love Story -setin stanssilla helmiäiskartongista tuon leimakuvan taustalla olevan koristeen ja Nellie Snellenin ympyrästanssilla itse leimakuvan. Kuva on väritetty ProMarkereilla ja tekstileima on FinnStamperin.

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Ensimmäinen itse sidottu muistikirja

Jo ennen joulua hehkutin joululahjastani, mutta vasta nyt nuo uudet laitteet pääsivät tositoimiin. DreamKutsia olen kyllä testaillut, mutta Bind-It-Allin käyttöä olen opiskellut vain teoriassa. Nyt oli aikaa paneutua laitteen saloihin ihan käytännössä ja kun mielessä oli vielä idea pienestä muistikirjasta, niin tämmöinen siitä sitten syntyi:

Kannet ja sivut on kierrätetty vanhasta vihkosta, koristepaperi on Lidlin paperikosta. Koska paperissa oli värejä ja kohopintaa ja kimmallusta, niin lisäsin tuohon ainoastaan "Notes"-tekstin leimaamalla. Kannen reunat värittelin ProMarkerilla ennen paperin kiinnitystä, kun kasasin tietty kirjan ennen kannen koristelua. Jatkossa kannattaa varmaan ainakin koristepaperi laittaa kanteen ennen rei'itystä ja sitomista, niin saa paperin koko kanteen. Noh, tällä tyylillä on muistikirjat tuunattu tähänkin asti, joten ei tuo minun silmääni niin pahasti häiritse. Tein tarkoituksella tästä pystymallisen vihkon niin, että kierteet ovat tuolla ylhäällä. En oikein tiedä miksi, mutta jotenkin tämän kokoinen vihko huusi tulla sidotuksi tähän muotoon. Muistikirja on siis melko pieni: 10,2x13,9 cm.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Suloinen siili P*skarteluhaasteeseen

P*skarteluhaasteessa #221 on luonnos. Leiska oli sen verran mielenkiintoinen, että siihen oli pakko tarttua ja osallistua haasteeseen. Kovasti teki mieli täyttää oikeaa yläkulmaa jollain, mutta pitäydyin hyvin orjallisesti alkuperäisessä luonnoksessa.

Mulla on nyt näköjään joku ihmeen ruskea-kausi menossa, kun jo kolmas ruskea-sävyinen kortti putkeen, mutta nämä värit vain jotenkin puhuttelevat minua juuri nyt. Katsotaan jos seuraavaksi saisin vähän enemmän värejä kehiin... Taustapaperi on Wellington-lehtiöstä, siili on ihana Penny Blackin leimasin, jonka olen värittänyt ProMarkereilla. Mustetin kuvan ympäristön ja papereiden reunat Distress-musteella sävy "Walnut Stain". Leimakuva ja sen taustalla oleva DCWV:n kuviopaperi on stanssattu Nellie Snellenin ympyrästansseilla. Teksti on Wellington-setin pahvitarra. Kukat tuovat vähän blingiä korttiin, ne ovat tulleet joskus jonkun askartelupaketin mukana.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Yksivärinen heppakortti

Tämä Miss Rachin digiheppa on pyörinyt pöydälläni jo pitkään, mutta en ole saanut sitä väritettyä. Nyt tartuin kuitenkin vihdoin ProMarkereihin ja väritin söpöläisen synttärikorttiin.


Taustan kuviopaperi on DCWV:n lehtiöstä, For You -tekstipaperi on muistaakseni Wellington-paperikosta. Lahjapaketti on leimattu ruskealle kuviopaperille (myös Wellington-setistä) ja leikattu irti hepan viereen. Tekstileima on Papermanian Portobello Road -leimasinsetistä. Stanssasin tekstin Nellie Snellenin ympyrästanssilla ja värjäsin Distress-musteella sävy Walnut Stain. Koristeena sydännauhaa ja lahjapaketissa vähän Sticklessiä. Osallistun kortillani Open-Minded Crafting Fun -haasteeseen #4, jonka aiheena on "Monochrome" eli yksivärisyys.

This lovely horse by Miss Rach has been laying around on my desk for a while, but now I finally managed to colour it with my ProMarkers. The background paper is from DCWV and "For You" text paper is from Wellington set (I think). The gift box is stamped on brown paper (also from Wellington set) and fussy cut next to the horse. The text stamp is from Papermania's Portobello Road stamp set. I've cut it with Nellie Snellen cirlce die and used some Distress Ink to colour it - shade Walnut Stain. I added some heart ribbon as decoration and some Stickless to the gift box. I participate with this card in Open-Minded Crafting Fun challenge #4 "Monochrome".

maanantai 17. helmikuuta 2014

Kiitos ruskeissa sävyissä

Hiding in My Craft Room -haasteessa on aivan käsittämättömän upea palkinto: 100 dollarilla DCWV:n papereita! Aiheena on "Designer Paper x3" eli kolmea kuviopaperia pitäisi työssä käyttää. Lisäksi Ooh La La Creations -haasteessa on aiheena "Fashionista", joten kun päädyin ruskeasävyiseen korttiin, niin tuo kuva valitsi vähän niin kuin itse itsensä siihen. :)

Tein telinekortin, jossa käytin DCWV:n papereita kahdesta eri paperikosta: The Christmas and Winter Stack ja Tahiti Beach Stack. Leimasin on Art Deco leidi, joka on tullut jonkun lehden kylkiäisenä ja Thank You -leimasin on samasta setistä. Kuva on mielestäni niin kaunis, että se ei välttämättä kaipaa edes värittelyjä. Vanhesin papereiden reunoja aavistuksen ressaamalla saksilla ja mustettamalla niitä Distress Inkin sävyllä Walnut Stain. Koristeena puolihelmiä ja taskuun pujotettu tägi (jossa siis se kolmas kuviopaperi). Tägi on tervehdyksen kirjoittamista varten, kun muuten kortissa ei juuri kirjoitustilaa ole.

There is absolultely stunning price at Hiding in My Craft Room Challenge this week: DCWV goodies worth $ 100. The theme is "Designer Papers x3". And since Ooh La La Creations Challenge #150 is "Fashionista" it seemed like a match made in crafting heaven and this lovely Art Deco lady ended up as the main image in my card. The papers are DCWV's from two different stacks: The Christmas and Winter Stack as well as Tahiti Beach Stack.  I've got the stamp with some magazine a while ago and since I think the image is so beautiful just as it is, I didn't even colour it. Also the "Thank You" stamp is from the same set. I distressed the papers lightly with my scissors and Distress Ink "Walnut Stain". Some half pearls as decoration and small tag for the greetings in a corner pocket (the third paper is in the tag).

perjantai 14. helmikuuta 2014

Hyvää ystävänpäivää

Tämän kortin myötä toivotan kaikille lukijoilleni oikein ihanaa ystävänpäivää! Itse kortti on toivottavasti päätynyt ilahduttamaan yhtä rakasta ystävääni (jos vain posti on kulkenut).

Taustapaperina on Lidlin paperikosta oleva kuultopaperi, josta poimin värit Elisabeth Bellin ihanaan leimakuvaan. Kuvan väritin taas tuttuun tapaan ProMarkereilla ja tällä kertaa sain jo vähän varjostuksiakin haluammallani tavalla. :) Tekstileimasin on FinnStamperin ja olen stanssannut sekä sen että tekstiympyrän alla ja päällä olevat punaiset ympyrät Nellie Snellenin ympyrästansseilla. Tekstikoristeen keskellä on vielä 3D sydän, joka näkyy valitettavan huonosti tässä kuvassa... Leimakuva on stanssattu Sizzixin Tickets -stanssilla ja reunat on mustetettu punaisella musteella.

Osallistun kortillani Passion for ProMarkers-haasteeseen, jonka aiheena on "Have a heart" sekä Mervin karkkihaasteeseen, jonka aihe on vapaa/ystävälle.

Happy Valentine's day dear readers! In Finland this day is called Friendship Day so this card found its way to a friend of mine.

The heart paper is from a paper stack from Lidl and I picked the colours for the lovely Elisabeth Bell's image from the paper. The image is coloured with ProMarkers and this time I even managed to get some shades in it the way I wanted. :) The text, which says "to a friend" in Finnish, is a stamp from FinnStamper. I cut the text as well as the red circles under and on top of it with Nellie Snellen dies. In the middle of the circles there is a 3D heart, but unfortunately that's not shown very well in the photo. I cut the image with Sizzix's Tickets die and used some red ink on the edges.

I participate with this card in Passion for ProMarkers challenge, where the theme this week is "have a heart" and Mervi's candy challenge where the theme is free/to a friend.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Go team!

Jäin kuun alussa pitkälle opintovapaalle ja heittäydyin opiskelemaan kokopäiväisesti. En päässyt hyvästelemään koko työtiimiäni ennen lähtöäni, koska porukka on ympäri Eurooppaa, joten jätin esimiehelleni pienen tervehdyksen seuraavaa tiimikokousta varten annettavaksi koko tiimille.

Korttipohja on vaaleankeltaista kartonkia, kooltaan 15x15cm. Kuviopaperi on Wellington-paperikosta, jonka toisesta paperista olen stanssannut pienen ympyrän, jonka keskellä lukee "You're the best". Kerrostin ympyrän samalle vaaleankeltaiselle kartongille kuin korttipohja ja kuorrutin parilla kerroksella Glossya, niin sain kivan koristeen. Matkalaukku on ääriviivatarra, jonka värittelin ProMarkereilla ja leikkasin irti. Laukku on kohotettu 3D tarrapaloilla pohjasta. Tägi on stanssattu Sizzixin stanssilla ja väritetty ProMarkereilla - olen oikein tyytyväinen siihen, miten onnistuin saamaan sekä laukkuun että tägiin hyvän sävyn ja tuollaista sopivaa epätasaisuutta. :) Teksti on stanssattu Timpan kirjainstanssilla ja tägi on kiinnitetty ruskealla kukkahaaraniitillä korttipohjaan (apuna on kyllä myös teippiä, koska halusin tägin pysyvän tuossa asennossa).

Kortin lisäksi tuunasin tiimille "Happy Box" -laatikon, jonka täytin makeisilla. Pahvirasian ostin valmiina Sinellistä ja tuunasin. Mustetin ensin kaikki näkyvät osat Distress musteella sävy Walnut Stain. Sen jälkeen päällystin rasian Michele R Designsin ihanilla digipapereilla. Kirjaimet stanssasin samalla Timpan stanssilla kuin korttiinkin ja kannen reunan kuorrutin Distress Sticklesillä sävy Tattered Rose. Kukat on Papermanian ja värittelin ne ProMarkereilla - hain sävyt kukkiin kortin matkalaukun väreistä. Kukkien keskustoina on tarrablingit. Tägi on stanssattu samalla stanssilla kuin kortissakin ja "nauha" on samasta stanssista eli kartonkia, jonka väritin ruskeaksi. Tägiin kirjoitin tiimiläistemme nimet, jotka tosin poistin tästä kuvasta. Tägi on irrallaan, joten se liikkuu vapaasti kannen päällä.


tiistai 11. helmikuuta 2014

To my special someone...

Korttivarastoni tyhjeni viime viikonloppuna huomattavasti kiitos niitä arvostavan vieraan. ;) Mukana meni myös muutama ystävänpäiväkortti, joten nyt täytyy kiireesti tehdä vielä muutama, että saan ajoissa valmiiksi. Tässä yksi uusista, to my special someone.

Söpöiset hiirulaiset ovat Penny Blackin The touch of love -setistä. Kuva on väritetty ProMarkereilla ja kehystetty kuviopaperilla, joka on Lidlin paperikosta. Eli Sizzixin Tickets-sarjan stanssilla leikkasin aukon kuviopaperiin ja lykkäsin hiirulaisten ympärille. Sizzixin Love Story -setin stanssilla leikkasin sydämen samasta kuviopaperista ja kiinnitin kohotarrapaloilla alakulmaan. Tekstileima on samasta Penny Blackin setistä kuin hiiretkin, sen leimasin samalle valkealle kartongille kuin hiiretkin ja leikkasin tekstisuikaleen tuohon sydämen päälle. Vasemmassa yläkulmassa on Sizzixin Love Story -setin minisydämiä, jotka jäävät ns. leikkuutähteeksi isommista kuvioista. Väritin sydämet ProMarkereilla ja kuorrutin Sticklesillä. Sydämet pääsivät apilamuotoon, jotta toistavat kuviopaperin apilasydänkuviota.

Tämä kortti sopii erinomaisesti useaankin käynnissä olevaan haasteeseen, joista osallistun seuraaviin:
Open-Minded Crafting Fun Challenges teemana on "Show Some Love"
The Cutie Pie Challenge blogissa haasteen aiheena on "My Cutie Valentine"
Ooh La La Creations haasteblogissa aihe on "Use a Heart". No tässä kortissa sydämiä on useampi, mutta jospa tuo ei haittaa. Ooh La La Creations olikin minulle uusi tuttavuus, kiitos Robertan mahtavan blogin löysin tämänkin.

In this card I've used lovely mice from Penny Black's The touch of love transparent stamp set. I colored the image with ProMarkers and framed it with a design paper in which I cut an opening with Sizzix's Tickets die. I cut the heart out of the same paper with Sizzix Love Story die and used double-sided 3D stickers to fasten it. The text is from the same set as the mice. The hearts in the upper left corner are "left overs" from Love Story set's bigger dies. I colored them with ProMarkers and added plenty of Stickles to bring some bling to the card. :) I aligned the hearts so that they resemble the leaf of clover to follow the pattern in the design paper.

This card is a perfect match for several challenges, so I'd like to participate the following ones:
Open-Minded Crafting Fun Challenges, where the challenge theme is "Show Some Love"
The Cutie Pie Challenge Blog wants to see super cute cards for loved ones under the theme "My Cutie Valentine"
Ooh La La Creations challenges to "Use a Heart". My card has several hearts, but I hope that's ok. I wasn't familiar with Ooh La La Creations before, so thank you Roberta for leading me there via your wonderful blog!

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Merihenkinen 50-vuotiskortti

Leijailut ovat vähän tasaantuneet, joten tässä tulee päivän kortti. :) Työkaverini pyysi minulta 50-vuotiskorttia ystävälleen, joka pitää majakoista. Pääsinkin käyttämään nyt sitten ihan kunnolla FlonzCraftin merihenkisiä leimasimia - niitä päätyi korttiin oikein kolme kappaletta.


Tausta on sinipilkullista kuultopaperia Lidlin skräppipaperisetistä. Ruskea pahvi on kierrätetty ja siihen leimattu suoraan "Onnea"-teksti irtokirjaimilla ruskealla musteella. Majakka on myös leimattu suoraan pahville ja embossattu kirkkaalla kohojauheella. Ankkuri ja ruori on leimattu ruskealle kierrätyspaperille ja embossattu samalla musteella ja kirkkaalla kohojauheella kuin majakkakin. Jännä miten erisävyiset kuvista tuli eri pohjalla. Noh, ruoriin otti kuvatessa valo - oikeasti se on saman värinen kuin ankkuri. Kortin alalaitaan kiinnitin samaa kuultopaperia kuin taustalla, stanssasin numerot Timpan stanssilla ja laitoin somisteeksi vielä vähän narua. Ankkuri on stanssattu Sizzixin Tickets-stanssilla ja kohotettu 3D-tarrapaloilla pohjasta. Ruorin stanssasin Nellie Snellenin ympyrästanssilla. Kortista tuli mielestäni oikein onnistunut merihenkisyydessään ja tärkeintä tietty, että työkaveri tykkäsi siitä myös. :)

My lucky day

Tänään alkoi aamu kyllä sellaisissa tuuletustunnelmissa, että wow. Voitin Open-Minded Crafting Fun Challenges -blogin toisessa haasteessa lahjakortin Digital Delights nettikauppaan (voi mikä valinnan vaikeus tulee olemaan edessä) JA minut valittiin yhdeksi DT suosikeista. Leijun nyt jossain aivan toisissa sfääreissä todella otettuna tästä kunniasta.

           

This morning started with some serious cheering at our house. I won a gift certificate to Digital Delights online store in Open-Minded Crafting Fun Challenges second challenge AND I was chosed as one of the DT favourites. I'm now walking on cloud 9 and I'm really honored of all this. Thank you so much Open-Minded Crafting Fun team!

torstai 6. helmikuuta 2014

Puukukkia

P*skarteluhaasteen teemana on tällä kertaa puukuvio, joten kortin suunnittelun lähtökohdaksi otin erilaiset puusta tehdyt koristeet mitä kätköistä löytyi. Nyt kortin valmistuttuani ja muiden töitä katseltuani koin ahaa-elämyksen, että tietysti teemaa olisi voinut lähestyä myös esim. puun pinnalta näyttävän paperin kautta, mutta tällä mennään mikä oli ensimmäinen ajatus, joka tuli mieleen.
Kortista tuli sangen iloisen värinen - sopii hyvin kevääseen, joka toivottavasti on kohta nurkan takana. :) Korttipohja on siis oranssia kartonkia, kuviopaperin sijaan käytin ihan yksiväristä keltaista paperia, johon stanssasin Sizzixin Tickets-stanssilla kolme aukkoa ja liimasin puiset kukat niiden sisään. Teksti on leimattu irtokirjaimin, kun leimasinvalikoimastani ei vielä löydy tuollaisia yleisluontoisia tervehdyksiä. Pitäisikin paikata tämä puute hetimiten. Kaikenmaailman onnitteluja, ystävä- ja joulutoivotuksia kyllä löytyy, mutta tästä halusin tehdä kortin, joka sopii lähetettäväksi ns. muuten vain.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Valkoista ja hieman punaista

Elisabeth Bell's World -haasteen teemana on tällä kertaa "White on white with a touch of Red" eli valkeaa, valkeaa, valkeaa - ja ripaus punaista. Tällaisella kortilla tällä kertaa haasteeseen:


Kohokuvioin taustan Sizzixin täplätaskulla ja leikkasin Sizzixin Love Story -setin stansseilla kuviot valkeasta helmiäiskartongista. Teksti on pätkä Teippitarhan teippiä. Kuva on Elisabeth Bellin setistä, joka on tullut askartelulehden kylkiäisenä ja väritin sen tuttuun tapaan ProMarkereilla. Leikkasin kuvan irti, niin sain tytön ja koiran aseteltua kivasti teipin päälle. Jätin leimaamatta kuvassa olleen kukkakorin ja ruohotupsut, niin sain pitäydyttyä väriteemassa mahdollisimman puhtaasti.

This time the theme at Elisabeth Bell's World challenge blog is "White on white with a touch of Red". Here is my take on that color theme. I used Sizzix's spotted embossing folder for the background and then used Sizzix Love Story set's die cuts for the heart and the decor below it. The text is washitape from Teippitarha. The lovely image by Elisabeth Bell is from a set of three stamps I've got with a craft magazine. I colored the image with ProMarkers and fussy cut the images to be able to align them nicely with the tape.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Huopasydänheijastin

Kirjoitin aiemmin tekemistäni huopapohjallisista ja samassa yhteydessä mainitsin tehneeni yhden huopasydänheijastimenkin. Sain otettua kuvan tuosta sydämestä, kun ystäväni kävi meillä, joten tässä tämäkin nyt näytille.

Sydämen pohja on siis stanssattu Sizzixin stanssilla huopapohjallisia varten tekemästäni tasohuopalevystä. Sen jälkeen neulahuovutin violettia merinovillaa harmaaseen pohjaan kiinni ja huovutuksen valmistuttua stanssasin samaisella Sizzixin stanssilla yhtä kokoa pienemmät sydämet heijastinkankaasta. Heijastinkangas on liimattu ihan erikeeperillä molemmille puolille huopasydäntä. Nauha on kierrätetty jostain paidasta ja ommeltu käsin riittävän monella pistolla kiinni sydämeen.

Top pick at Come and Get It Challenges

Jee, mun shoppailukortti valittiin Come and Get It Challenges "Let's go shopping" -haasteen design teamin suosikkien joukkoon. Siis ISO jeeeeeee!!! :)

Yay! My shopping card was chosen to be top pick at Come and Get It Challenges for "Let's go shopping" challenge. Thank you so much DT!