En ole pahemmin harrastanut tägien tekoa, mutta nyt tämä kuva jostain syystä halusi päätyä tägiin. Voitin keväällä
Come and Get It Challenges -haasteesta Oddballin kuvia ja nyt pääsi siis ensimmäinen Oddballin kuva väritettäväksi.
Tägin tein ekokartongista niin, että piirsin kulmat Sizzixin suurinta Tickets-stanssia hyväksikäyttäen ja leikkasin saksilla pois. Näin sain tägin suuremmaksi ja alalaidan suoraksi, joten en halunnut siksi käyttää stanssia muuten kuin yläosan mallina. Tein tägiin reiän Nellie Snellenin ympyrästanssisarjan pienimmällä stanssilla. Taustalla käytin silppulaatikosta löytynyttä tiiliseinäpaperia sekä paria erilaista washiteippiä. Tuo harmaa Vanilla-kuviopaperinpalanen on Papermanian Chronology-lehtiöstä. Väritin
Big Eye Girl - Cassidey #19 -kuvan ihan ensimmäisenä, sillä jotenkin kuva huusi näitä värejä, joten sitten kun aloin kasaamaan tägiä, niin olinkin ihmeissäni tuon lilan ja tumman violetin kanssa. Lopulta löysin lilaa kartonkia, jota käytin kuvan ja tekstin kehystämiseen sekä tägireiän tehosteena. Kukan sekä kuvan alta pilkistävän stanssikoristeen väritin sitten ihan ProMarkereilla, jotta sain oikeat sävyt tehosteisiin. Onnea-teksti on FinnStamperin. Lisukkeena ääriviivatarraperhonen sekä vähän ääriviivatarrakiehkuroita ja pisteitä, muutama haaraniitti, nauhaa sekä kukkariipus, jonka kiinnitin tuollaisella hauskan mallisella hakaneulalla.
Kuvan väritin ProMarkereilla ja mustetin DistressInkin sävyllä "vintage photo". Ressasin reunoja vähän saksilla ennen mustettamista. Ja vaikka kuvassa ehkä näyttää, että tytön silmät on värittämättä, niin ne on kyllä oikeasti väritetty samalla vaalean lilalla kuin paitakin, mutta jätin ne tarkoituksella hyvin vaaleiksi.
Nautin kyllä tämän tägin tekemisestä todella paljon ja olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Saa nähdä, että mitä niille kahdelle muulle Oddball-kuvalla käy - päätyvätkin nekin tägiin vai perinteisemmin korttiin...
Osallistun tällä tägillä seuraaviin haasteisiin:
ArtByMiRan Challenge #36 "Anything goes"
Hiding in My Craft Room #208 "LOL - Lots of Layers"
Lil Patch of Crafty Friends Challenge #14 "Anything goes"
I haven't made many tags, but this image, Big Eye Girl - Cassidey #19 by Oddball was just screaming to be placed on a tag instead of a card... And I'm just sucker for great digi images that tell me how they want to be made, so here you go. I won some Oddball images at Come and Get It Challenges during last spring, but these images haven't found their places on my creations until now. Like said, the image wanted to be placed on a tag - and also the colour scheme was "picked by the image" so this became grey with a touch of lilac and violet. I made the tag out of eco cardstock by cutting the top corners with scissors after using Sizzix Tickets die as a model and tracing the corners with a pencil... I used Nellie Snellen's tiny circle die to cut the hole on the top for the ribbon.
The brick wall DP on the background is from my scraps box. In addition I used two different washi tapes on the background, though they are not that well visible in the photos... The "Vanilla" piece of DP is by Papermania, from their Chronology stack. I coloured the image with ProMarkers and inked with DistressInk "vintage photo". As the image "decided" the colour scheme, I coloured it first and then was struggling with the lilac and violet in the rest of the tag. Finally I found a piece of lilac cardstock from my scraps box and I used that for the layering of image and text as well as for highlighting the ribbon hole. The flower and the die cut embellishment in dark violet is coloured with ProMarkers to get the right shades of colours. The text says "Congratulations" in Finnish and is a stamp by FinnStampers. In addition I used some brads, peel-off butterfly sticker and some sticker swirls and dots. I also used a flower charm, which I attached with this funny looking safety pin.
I enjoyed making this tag a LOT and I'm really happy how it turned out. :) We'll see what happens with the other two Oddball images - do they end up in tags too or traditionally in cards...
I participate with this tag in the following challenges:
ArtByMiRan Challenge #36 "Anything goes"
Hiding in My Craft Room #208 "LOL - Lots of Layers"
Lil Patch of Crafty Friends Challenge #14 "Anything goes"