lauantai 31. elokuuta 2013

Tiktok


Sinellin alesta tarttui kesällä mukaan yhtä sun toista, muun muassa tämä Tim Holtzin kellostanssi. Kello, kirjaimet ja numerot on stanssattu mustasta kartongista, kellotaulu jostain jämäkartonginpalasta. Paperit on Papermanian Chronology ja koko komeus on kasattu harmaasta kartongista leikattuun ja nuutattuun korttipohjaan. Kellon viisarit kiinnitin Reprintin haaraniitillä. Kirjain/numerostanssi on myös Timpan ja yksi ensimmäisistä stansseistani, joita aikoinaan hankin.

Tästä se lähtee - tervetuloa!

No niin, tästä se nyt lähtee. Oma blogi. Pitkän aikaa olen blogia miettinyt ja muiden askartelijoiden blogeja seurannut, mutta nyt vihdoin päätin tarttua tuumasta toimeen.


Hurahdin korttiaskarteluun muutama vuosi sitten, mutta en oikein edes muista, että minkä takia. Häihin askartelin aikoinaan vaikka mitä, mutta sitten tekemisissä oli pitkä tauko, kunnes tosiaan pari-kolme vuotta sitten kolahti ja kunnolla. Nykyään teen kortteja ja kirjanmerkkejä, tuunaan muistikirjoja ja tulitikkuaskeja ja lahjalaatikoita ja mitä milloinkin. Viime aikoina olen alkanut kiinnostua käsillä tekemisestä laajemminkin ja oikeastaan viimeinen sysäys tämän blogin aloittamiseen oli, kun aloitin viikko sitten aikuisten käsityökoulun.


Jos joku olisi sanonut minulle viisi vuotta sitten, että tulen joskus vielä opiskelemaan "rättikässää", niin olisin naurannut itseni kipeäksi. Peruskoulun käsityötunnit ovat jättäneet pahat traumat, mutta sisustaja-koulutuksessa jouduin selättämään ompelukonekammoni ja sen jälkeen pikkuhiljaa on muutkin tekstiilityöt alkaneet kiinnostaa. Käsityökoulu pitää toki sisällään muutakin kuin tekstiilitöitä - mm keramiikkaa ja pajunpunontaa - mutta etenkin tämä eka vuosi puuhataan tekstiilien parissa. Blogiini tulen postaamaan niin koulussa tekemiäni töitä kuin askartelupöydän ääressä syntyneitä tuotoksia.

Tervetuloa mukaan seuraamaan matkaani käsitöiden ihmeelliseen maailmaan ja askartelun ihanuuksiin!